Nähdyksi tulemisen sietämätön keveys

Menet tapaamiseen suurin odotuksin. Tapaaminen on sinulle merkittävä ja olet odottanut sitä jo kaksi kuukautta.

Siellä on tarkoitus keskustella asioista, joilla on perheenne arkeen ja sen sujumiseen suuri vaikutus.

Tapaamisen aikana tunnet, että sinua on vastassa muuri.

Tunnet syvää yksinäisyyttä.Pettymystä. Turhautumista.Kasvavaa huolta.

Mitä nyt?

Tunnet palanneesi lähes takaisin lähtöruutuun. Avun saaminen viipyy.

Odottaminen tuntuu pitkältä joka ikinen päivä.

Valitettavasti tapahtuma ei ole sinulle ainutlaatuinen.

Etkä ole kokemuksesi kanssa yksin.

Vanhempi on surullinen ja turhautunut koska ei tule kohdatuksi

"Mikä ei tule jaetuksi, tulee jonkun kannettavaksi."

-Hannu Salama

Aidossa kohtaamisessa sekä sinä että keskustelukumppanisi näette toisenne avoimin mielin.

Tunnet, että hänellä on vilpitön halu aidosti helpottaa lapsesi ja perheenne tilannetta.

Hän osoittaa sen sanoin, elein, sävyin ja koko olemuksellaan.

Hän on tietoisesti riisunut ennakko-oletuksensa.

Hän luottaa siihen, että tunnet lapsesi ja hänen tarpeensa.

Vaikka hän ei tehtävänsä puolesta voisikaan toteuttaa kaikkia pyytämiäsi asioita, hän silti kuulee toiveesi ja ottaa ne vastaan ymmärtäen sanasi ja tunteesi.

Myös sinun on helppo ymmärtää hänen rooliaan. Tunnet, että edistätte tätä asiaa yhdessä.

Tunnette molemmat voivanne olla rauhallisin mielin ja keskustelu soljuu vastavuoroisesti.

Tälläiset hetket ja kohtaamiset eivät unohdu.

Muistat helpotuksen tunteen.

Tunnet, ettet ole enää yksin.

Tunnet, ettei sinun tarvitse todistella tai taistella.

Tunnet, että voitte saada juuri sellaista apua, jota tässä hetkessä tarvitsette.

Saat voimaa jaksaa ja jatkaa eteenpäin.

Halaat lastasi ja tunnet kuinka paljon häntä rakastat.

Psyykkisen hyvinvoinnin alku Oy

Saaristolaivastonkatu 8

00590 Helsinki johanna@tasapainoilua.fi