Kun lapsesi kaipaa lepoa - ja pysähdyt sen äärelle

On ollut pitkä päivä. Lapsi saapuu kotiin, ilme tiukkana. Hän pudottaa reppunsa huoneeseensa ja astelee keittiöön. Jääkaapin ovi jää auki, kun hän etsii katseellaan mieluisaa välipalaa.

Tunnet itsekin väsymyksen hiipivän, mutta pysähdyt silti. Katsot ja kuuntelet.
Muistat, ettei sinun tarvitse ratkaista tai neuvoa – tärkeintä on olla läsnä.

Antaa lapsellesi katse, tila ja turva tulla nähdyksi.

Hengität kerran syvään ja pyrit näkemään tilanteen lapsesi näkökulmasta:

Muistat aiemmat keskustelunne siitä, mitkä asiat häntä kuormittavat. Ymmärrät, että juuri nyt on sellainen hetki.

Kuluneelle viikolle on osunut useampi ylimääräinen meno. Edellisestä lomasta on aikaa. Edessä häämöttää kaverisynttärit – tilanne, joka yhtä aikaa innostaa ja jännittää.

Lapsesi nyökkää, kun kysyt varovasti, onko päivä ollut raskas. Hän alkaa kertoa tarkemmin  huolista ja siitä, että kaikki tuntuu nyt vähän liialta.

Juuri viime viikolla sinulla itselläsikin oli samanlainen päivä. Paljon menoja, deadlineja, ja päässä pyöri niin monta ajatusta, että pienimmätkin asiat alkoivat tuntua raskailta. Aivosumu valtasi mielen.

Ymmärrät, miltä hänestä tuntuu. Ja hän huomaa sen.

Päätätte yhdessä, että tänään on lupa kerätä voimia. Ilta saa olla tyhjä. Perutte suunnitelmat, jotta hän voi levätä ja palautua omaan tahtiinsa.

Joustat, koska tiedät, ettei kuminauhan pidä antaa katketa.

Tunnet helpotusta ja iloa. Lapsesi osasi pysähtyä ja sanoittaa väsymyksensä. Hän salli itselleen levon. Kerrot sen ääneen, miten hienosti hän huomasi  tunteensa ja tarpeensa.

Ja kun uusi viikko alkaa, toivotatte toisillenne hyvää päivää.

Hymyilette molemmat. Akut ovat ladattu. Reppu tuntuu mukavalta selässä ja askel taas vähän kevyemmältä.